Mikä olisikaan hienompi paikka soittaa akustinen setti kuin sauna?
Acoustic Sauna vie bändit soittamaan musiikkiaan akustisesti eri saunoihin ympäri Suomea, ja miksei myös Suomen rajojen ulkopuolella. Acoustic Saunan sessioissa musiikki otetaan vastaan niin kuin se soittaessa tulee, muutama riitasointu ei menoa haittaa kunhan meininki on hyvä ja tekeminen aitoa. Sauna itsessään on hyvin lohdullinen paikka; siellä parannetaan maailma ja annetaan löylyjen viedä huolet pois, mieluiten toki vielä hyvässä seurassa. Musiikilla on useimmiten samanlainen vaikutus, se tekee onnelliseksi ja helpottaa oloa kun maailma murjoo. Ajateltiin sitten että kun nämä kaksi tekijää yhdistää niin ei voi kovin pahasti mennä homma katolleen.
Acoustic Saunan pieni punainen “pääsauna” sijaitsee Itä-Suomen metsissä Romolla, Joensuun lähimaastossa. Saunan löylyjä on aika usein kehuttu, jos ei maailman, niin ehkä ainakin Itä-Suomen parhaiksi. Pääsaunaa pyritään käyttämään silloin kun kuvaukset sijoittuisivat sen lähimaastoon muutenkin, mutta saunasessiot saadaan kyllä järjestymään pienen matkan taaksekin.
Mikäli alkoi kiinnostamaan miltä saunassa soitettu musiikki kuulostaa, suosittelemme lämpimästi Acoustic Saunan jo tähän mennessä julkaistuja videoita todistusaineistoksi.
…………………………………..
What would be a cooler place to play an acoustic set than a sauna?
Acoustic Sauna takes bands into a sauna to play an acoustic set. In Acoustic Sauna the music is stripped to its absolute core and the acoustic performances are taken as they come, pure, possibly not perfect but honest altogether. For Finns, to whom sauna is a strong cultural feature, sauna is a comforting place. Worries are washed away and the world is made a better place by time spent with good friends in the sweet relaxing heat. For those unfortunate ones who do not have a sauna in their house, music usually offers the same comfort and happiness. So, how about a combination of these two? We thought so too; it can not go much wrong.
The Acoustic Sauna is located in Eastern-Finland, close to the city of Joensuu. We do not wish to brag, but the sauna offers probably the best “löyly” (heat) in the world and is just about the nicest and cutest place to be in, especially in the summer. However, the concept is not bound to just one sauna, but any sauna in the world will do for these acoustic sessions. So, some traveling Acoustic Sauna sessions may occur in the future as well!
Did we get you all excited about it already? Well go and check out the videos, they’ll tell you more than this text ever will.
